Onnistuin tänään sluibailemaan lähes koko päivän. Heräsin ennen seitsemään ja ehdin yliopistolle kymmeneksi. Kahden tunnin kuluttua oli niin väsynyt, ties mistä syystä, että menin kotiin nukkumaan. Päivän duuniksi jäi 1,5 sivun muokkaaminen. Iltapäivällä kävin kaupungilla, katsoin yhden graduun liittyvän ohjelman ja yritin siivota, mutta en edistynyt siinäkään.

Vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvi on kritisoinut langattomia verkkoja koskevaa lakia, jonka perusteella joku raukka tuomittiin naapurin verkon luvattomasta käytöstä. Langattomia verkkoja on nykyään joka paikassa, usein on hankala sanoa, yhdistääkö kone luvalliseen yleiseen verkkoon vai jonkun yksityiseen. Ehkä jatkuvan käytön perusteella voisi tuomita, mutta tällaista saattaa olla hankala todistaa. Itse käytin naapurin langatonta verkkoa kun olin muuttanut tänne, mutta se toimi vain pätkittäin, otin kerran Exposéta alas kolme päivää. Ja tosiaan Exposéta, ei sen parempaa jaksoa. Nyt minulla on laillinen internet-yhteys, puuttuu vain lainkuuliainen internet-käyttäytyminen, lol.

Alexander Stubb poseerasi Espanjan bussiturmaa käsittelevässä artikkelissa kädet ristissä kuin JFK konsanaan (asentoa imitoi myöhemmin ainakin Bill Clinton). Perinnetietoinen ulkoministeri.

Aivan toisenlaisiin perinteisiin luottaa juontaja-toimittaja Viivi Avellan arjalaisjuttuineen. Kuinka joku voi olla niin tyhmä/ilkeä, että ei voi yksinkertaisesti sanoa "pidän vaaleista miehistä" vaan päättää loukata...no, kaikkia muita, myös normaalin älyn, moraalin ja historiantuntemuksen omaavia blondeja (kuten minua). Ja rumien sanojen käyttö julkisuudessa kertoo vaiin huonosta kotikasvatuksesta. Viivi määrittelee arjalaisuuden tiukemmin kuin natsit aikoinaan, sillä hänen mukaansa kunnon arjalaisia löytyy vain Berliinistä ylöspäin. Siinähän jää suurin osa Saksaa pois, ja Hitlerin kotimaa Itävalta. Kenenkään suomalaisen ei itse asiassa kannattaisi käyttää noiden mätien rotuoppien terminologiaa, sillä rasistisen ajattelun oppi-isän Arthur de Gobineaun mukaan suomalaiset olivat keltaiseen (eli alempaan) rotuun kuuluvia, laiskoja ja rumia, Euroopan pohjasakkaa.